07.02.2018
Hyve-lehti jatkaa Talk-julkaisussa
07.11.2017
Kokemusasiantuntijat auttavat mielenterveyshoitotyön koulutuksessa
10.06.2017
Sairaanhoitajaopiskelijat karttavat mielenterveysalaa
16.05.2017
Työelämäyhteistyöllä erilaisia oppimiskokemuksia opiskelijoille
14.11.2017
Kehitysvammahuollon haasteena ovat rajoitustoimenpiteet
07.11.2017
Hyvä vuorovaikutus tärkeää psykiatrisen eristyspotilaan hoidossa
15.09.2017
Vuorovaikutus on tärkeä osa psykiatrista hoitotyötä
14.11.2017
Yli 50-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitetään Naantalissa
14.08.2017
Potilasturvallisuus ydinasia psykiatrisen potilaan eristämisessä
09.06.2017
Valmennuksella innostusta ja uusia työkaluja aikuissosiaalityöhön
14.11.2017
Viron korkeakoulujen Terveysala-ryhmän laadunarviointi
07.11.2017
Toipumisorientaatiolla kohti yksilöllisempää mielenterveyshoitoa
29.05.2017
Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia oireita kartoitetaan yhteistyössä
 
Tutkimus ja kehitys
 
19.03.2015
Pakkoa vai ei?
 
Tahdosta riippumattomassa hoidossa on kysymys ihmisoikeuksiin puuttumisesta. Onko kyseessä potilaan etu vai aiheuttaako toimenpide jopa esteitä rikkoutuneen mielen paranemiselle?

Hoitajien koulutuksessa on tärkeää pohtia eri hoitotoimenpiteiden eettisiä näkökulmia ja potilaan itsemääräämisoikeutta. Potilaan omat kokemukset pakkohoidosta tuovat tärkeää tietoa hoitotyön kehittämiselle ja tulevien hoitajien opetukselle.
Pakkotoimilla puututaan voimakkaasti potilaan itsemääräämisoikeuteen sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Sen vuoksi potilaan rauhoittamiseksi yritetään aina ensisijaisesti kaikkia muita keinoja. Mielenterveyslain mukaan päätöksen eristämisestä tekee aina potilasta hoitava lääkäri. Akuuteissa tilanteissa hoitohenkilökunta voi tilapäisesti eristää potilaan, minkä jälkeen päivystävää lääkäriä on välittömästi informoitava tilanteesta.

Eristystilanteeseen nimetään tilannetta johtava vastuuhoitaja. Vastuuhoitajaksi valitaan yleensä henkilö, joka tuntee potilaan parhaiten tai on tämän omahoitaja. Hän huolehtii potilaan informoimisesta eristystilanteen aikana mahdollisimman kattavasti.

Potilaat eivät mielestään kuitenkaan saa eristystilanteessa riittävästi informaatiota. Myös pakkokeinojen vaikutuksista he kokevat saavansa liian vähän tietoa.
 
Potilaiden kokemuksia pakkokeinojen käytöstä
Potilaat kokevat huone-eristykset pääsääntöisesti kielteisinä. Eristyskokemuksiin liittyy ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä, epäoikeudenmukaisuudentunnetta sekä puutetta tiedonsaannissa. Eristyshuone on potilaiden mielestä pelkistetty, virikkeetön, tyhjä huone, ja se lisää ahdistusta ja pelkoa.

Joutuessa eristykseen potilaat eivät aina tiedosta syytä. Monet kertovat ajantajun hävinneen nopeasti. Potilaat kuvaavatkin tuntemuksiaan eristyksen aikana epätodellisiksi ja käytöstään oudoksi sekä pelottavaksi.

Virikkeettömyys oli eräässä tapauksessa saanut potilaan repimään hiuksiaan, raapimaan huoneen rappausta sekä kävelemään ympyrää. Käytöksen muuttuminen oli saanut potilaan tuntemaan pelkoa. Pelkoa oli lisännyt epätietoisuus siitä, ettei potilailla ollut tietoa, miten pitkään huone-eristys kestäisi.

Potilaiden mielestä tiedonkulussa oli puutteita. Huone-eristys on ollut useille potilaille traumaattinen kokemus. Huone-eristäminen ja siihen liittyvät epäoikeudenmukaisuuden tunteet saattoivat laukaista potilaissa vihan tuntemuksia.
 
Miten hoidon laatua voitaisiin parantaa?
Suomessa on viime vuosina jo paljon pyritty vähentämään psykiatristen sairaaloiden pakkotoimia. Tarkoituksena on ollut vähentää pakonkäyttöä 40 prosenttia vuoteen 2015 mennessä. Pakonkäytön vähentämistä edistävä Pohjoismaiden verkosto ehdottaa sairaaloiden aloittavan kehittämishankkeita uusien hoitomallien luomiseksi itsetuhoisten ja erittäin väkivaltaisten potilaiden rauhoittamiseksi ilman sitomista.

Monet tutkijat ja kokemusasiantuntijat ovat suosittaneet 2000-luvulla potilaiden aggressiivisen käyttäytymisen hallitsemiseksi esimerkiksi sitomiselle vaihtoehtoisten menetelmien käyttöä. Huone-eristys on hieman lievempi vaihtoehto kuin leposide-eristys.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on laatinut henkilöstölleen toimintaohjeen potilaan väkivaltaisuuden ennaltaehkäisyyn, tunnistamiseen, kohtaamiseen ja hallitsemiseen. Vuorovaikutuksellisina keinoina on mainittu esimerkiksi omahoitajuus, potilaan mahdollisuus osallistua hoitoaan koskeviin päätöksiin, palautteen antaminen käyttäytymisen muutoksista ja potilaan kanssa tehtävä suullinen tai kirjallinen sopimus, josta käyvät ilmi väkivaltaisen käytöksen seuraamukset.

Myös osastoon ja sen ympäristöön vaikuttaviin tekijöihin pitäisi kiinnittää huomiota. Potilaalle olisi järjestettävä mahdollisuus rauhaan ja yksityisyyteen. Lisäksi potilaalle pitäisi tarjota mielekästä toimintaa osaston viikko- ohjelman mukaisesti. Huonekalu- ja potilashuonesijoittelu olisi suunniteltava turvalliseksi sekä osaston hälytysjärjestelmä toimivaksi.

Ennaltaehkäisy on hyvä toimintatapa pakonkäytön vähentämiseksi. Mikäli kuitenkin tulee tilanteita, joissa eristys on ainut vaihtoehto, pitäisi kiinnittää paljon aiempaa enemmän huomiota informaation kulkuun potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä. Potilaan olisi hyvä ymmärtää, miksi hänet viedään eristykseen. Eristyksen aikana häneen pitäisi olla koko ajan yhteys ja sitä voidaan tehostaa esimerkiksi lasiseinällä. Potilaan olisi saatava keskusteluapua heti kun hän on rauhoittunut. Tilanteen jälkeen pitäisi ehdottomasti keskustella potilaan kanssa eristystapahtumasta ja siihen johtaneista syistä. Tämä helpottaisi potilasta ymmärtämään, miksi mitäkin tapahtui, ja mahdollistaisi potilaan luottamuksen säilymisen parempana hoitohenkilökuntaa kohtaan.

Hoidon laadun parantamiseksi tarvitaan muutosta hoitohenkilökunnan asenteissa sekä perehtymistä vaihtoehtoisiin menetelmiin pakkotoimien sijasta.
 
Kirjoittaja(t):
sairaanhoidonopiskelijat Tiia Tuomi & Heidi Rinne; päätoiminen tuntiopettaja Tarja Bergfors & lehtori Irmeli Leino