07.02.2018
Hyve-lehti jatkaa Talk-julkaisussa
07.11.2017
Kokemusasiantuntijat auttavat mielenterveyshoitotyön koulutuksessa
10.06.2017
Sairaanhoitajaopiskelijat karttavat mielenterveysalaa
16.05.2017
Työelämäyhteistyöllä erilaisia oppimiskokemuksia opiskelijoille
14.11.2017
Kehitysvammahuollon haasteena ovat rajoitustoimenpiteet
07.11.2017
Hyvä vuorovaikutus tärkeää psykiatrisen eristyspotilaan hoidossa
15.09.2017
Vuorovaikutus on tärkeä osa psykiatrista hoitotyötä
14.11.2017
Yli 50-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitetään Naantalissa
14.08.2017
Potilasturvallisuus ydinasia psykiatrisen potilaan eristämisessä
09.06.2017
Valmennuksella innostusta ja uusia työkaluja aikuissosiaalityöhön
14.11.2017
Viron korkeakoulujen Terveysala-ryhmän laadunarviointi
07.11.2017
Toipumisorientaatiolla kohti yksilöllisempää mielenterveyshoitoa
29.05.2017
Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia oireita kartoitetaan yhteistyössä
 
Opiskelu ja elämä
 
20.12.2011
Seikkaillen Swazimaassa
 
Elokuun lopulla kesän kääntyessä Suomessa hiljalleen syksyä kohti, pakkasin rinkkani ja lähdin kohti uusia seikkailuja, pienen pieneen afrikkalaiseen valtioon nimeltä Swazimaa. Swazimaa on maailman viimeisiä absoluuttisia monarkioita, ja valitettavasti se komeilee myös maailman HIV- ja AIDS-tilastojen kärjessä. Swazimaassa jopa joka neljännellä kansalaisella on HIV tai AIDS, ja suurin osa sosiaalipalveiluista pyörii enemmän tai vähemmän sairauden ympärillä.
 
Afrikassa elokuun talvesta joulukuun kesään
Olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija, joka ei oikein missään vaiheessa ajatellut lähtevänsä vaihtoon. Kolme kuukautta tuntui liian pitkältä ajalta olla pois kodistaan ja tutuista ympyröistä. Jonkun taikavoiman iskemänä kuitenkin lähetin hakemuksen menemään viime keväänä, ja kohta olinkin ostamassa lentolippuja. Ajatus tuntui oikein kivalta aina siihen päivään saakka, kunnes oikeasti piti pakata ja hyvästellä kaverit. Tuolloin iski rimakauhu.

Elokuun lopulla kuitenkin laskeuduttiin uuteen ja jännittävään maailmankolkkaan muiden opiskelijavaihtareiden kanssa, eteläiseen Afrikkaan! Swazimaa näyttäytyi syyskuussa kuivana ja lämpimänä maana. Elettiin viime metrejä talvesta, joka näyttäytyi hyvin kuivana ja värittömänä.

Pikkuhiljaa on edetty aina kesäiseen marraskuuhun asti, ja nyt on pakko huokaista, että talvisempi keli oli huomattavasti mukavampi. Kesä täällä on paahtavan kuuma, ja se tuo tullessaan hurjasti hikeä ja rakkoja. Usein päivä päättyy ukkosmyrskyyn, jonka aikana salamat muuttavat taivaan vaaleanpunaiseksi ja ukkonen tuntuu selkäytimessä asti.
 
Yhtä suurta perhettä
Swazit ovat kohteliaita, iloisia ja vieraanvaraisia. He auttavat mielellään missä tahansa pulassa. Aamuisin raikaavat ”Mornin' sisi!” -tervehdykset eivät jätä minua koskaan kylmäksi, ja haluaisin tuoda tämän tuntemattomien kauniisti kohtelemisen -kulttuurin mukanani Suomeen.

Small talk oli aluksi todella vaikeaa, mutta nyt kuulumisten vaihto hoituu luontevasti jo niin englanniksi kuin siSwatiksikin: Sawubona - Yebo, Ungani - Niyaphila!

Eikä sovi unohtaa, että kyseiset sanat pääsimme esittämään myös itse kuninkaalle, kun paikalliset ystävämme halusivat järjestää meille tapaamisen kuningas Mswati kolmannen kanssa. Valloitimme samalla kaikki olennaiset mediat: television, radion sekä lehdistön.
 
Mikäs tässä, odotellessa
Kuten yleensä, etäisyyden ottaminen asioihin tuo omasta tutusta ja tylsäntuntuisesta kotimaasta esiin uusia, arvostamisenarvoisia puolia. Täällä olen tajunnut suomalaisuuden parhaimman piirteen: luotettavuuden. Ihmiset täällä lupailevat yhtä sun toista, ja varautumattomalle suomalais-pololle voi tulla aika pitkäksi, kun hän odottelee erinäisten lupausten lunastamista. Edelleen on turhauttavaa olla jatkuvassa tietämättömyyden tilassa arvaillen ja odotellen mikä lupaus käy vielä toteen ja mikä ei, joten koko ajan tulee olla varautunut kaikkeen.

Odotteleminen kävi tutuksi ainakin työelämässä. Suomessa työskennellessäni olen tottunut pitämään itseni kiireisenä. Täällä työtahti on hidas, lounastunnit parituntisia ja tehokkuus tuntuu olevan eri galaksista kuin Suomessa.

Ensimmäiset viisi viikkoani työskentelin Baylor Clinicillä, joka on amerikkalaisten rahoittama lasten ja nuorten HIV- ja AIDS-klinikka. Toiset viisi viikkoa vietin Swaziland Assosiation of Crime Prevention and Rehabilitation of Offenders -organisaatiossa (SACRO).
 
Ain laulain työtäs tee!
Suomessa ajoittain kuulee harjoittelupaikoista, joissa opiskelijan ohjaus ei ihan täytä koulun kriteerejä. Täällä varsinkin paikallisten kanssa työskenneltäessä opiskelijan lottovoitto on ohjaaja, joka osallistaa opiskelijaa ja antaa työtehtäviä, jotka vastaavat hänen tavoitteitaan. Turhauttavinta oli omalla kohdallani, kun edes oma-aloitteisuus ei auta, koska ei ole pienintäkään havaintoa siitä, mitä edes voisi tehdä. Toisaalta tähän vaikutti myös se, että tein kaksi lyhyttä harjoittelua yhden pitkän sijaan; swazit eivät ole ihan niin nopeatempoisia, että viidessä viikossa päästäisiin vielä millään tasolla käyntiin.

Johtamiskulttuuri onkin luku erikseen, koska Swazimaan kulttuuri nojaa hyvin pitkälti auktoriteetteihin. Voit kuluttaa kokonaisen työpäivän kiertelemällä hakemassa allekirjotuksia tai hyväksyntää eriasteisilta johtajilta organisaation sisällä.

Harjoitteluissa opin ihmisistä, kulttuurieroista ja palvelurakenteista. HIV-lasten kanssa työskentely oli antoisaa, koska lapsista pursuava elinvoima - olosuhteista huolimatta - oli niin mukaansatempaavaa.
 
Sadutusta Swazimaahan
Kaiken tämän ohella olen saanut tehtäväkseni pyörittää sadutus-hanketta täällä Mbabanessa, Swazimaan hallinnollisessa pääkaupungissa. ”Sadutusta Swazimaahan” on Turun ammattikorkeakoulun hallinnoima projekti, jossa yhteistyössä SOS-lapsikyläsäätiön Suomen sekä Swazimaan yksiköiden ja Swazimaan yliopiston kanssa tuodaan suomalaista sadutusmenetelmää Swazimaan esikouluihin.

Käytännössä olen kierrellyt esikouluja kalastellen osallistujia sadutuskurssille, ja tätä kirjoittaessani käynnissä olevalla kurssilla onkin tavoitteiden mukaiset 23 osallistujaa. Kurssilla on ollut hieno huomata, miten samanalaisten asioiden kanssa varhaiskasvatuksessa painitaan eri puolilla maapalloa sekä miten tarpeeseen tuomamme informaatio todella on.

Swazimaan sosiaalialan tilanne on melko surullinen. Orpoja on paljon, köyhyyttä näkee joka puolella, köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on valtava. Avun tarve on niin suuri, ettei enää tiedä, mikä on syytä ja mikä seurausta, mistä aloittaa ongelman purkaminen.

Maan taloudellinen tilanne on tällä hetkellä todella kehno, ja vähäisiäkin varoja sijoitetaan mielestäni aivan vääriin paikkoihin. Sosiaalipuoleen ei panosteta rahallisesti, ja monet hienot toiminnot leijuvat komeina sanoina paperilla, koska valtiolta ei tule rahaa eikä ulkopuolisia rahoittajia ole.
 
Maassa maan tavalla
Huolimatta kaikista näistä ikävän kuuloisista olosuhteista reissuni on ollut mahtava. Olen Swazimaan lisäksi käynyt Etelä-Afrikassa, Lesothossa sekä Mosambikissa moneen otteeseen.

Olen uinut Intian valtameressä, syönyt omituisia ruokia, hypännyt benjin 125 metristä rotkoon, nähnyt ihmeellisiä otuksia, kiivennyt yli kolmeen kilometriin sekä oppinut uusia kieliä, tapoja ja tanssiliikkeitä. Osaan kävellä tarvittavan hitaasti 40 asteen kuumuudessa, syödä käsin ja kantaa mukanani kaikenlaista tekemistä odotteluhetkien varalle.

Työsarkaa täällä riittäisi yllin kyllin sosiaalipalveluissa, jos jostain saisi rahoitusta. On ihanaa palata Suomen työelämään tietäen asioiden rullaavan ainakin suurin piirtein. On kuitenkin surullista jättää Swazimaa ja tiedostaa niin paljon asioita, jotka kaipaisivat muutosta - etenkin kun tietää voivansa tietyin ehdoin vaikuttaa niihin.

Vaihtoni oli kaiken kaikkiaan kokemus, jota en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Olen oppinut paljon niin kulttuureista ja itsestäni kuin sosiaalialasta ja politiikastakin. Huikeaa!
 
Kirjoittaja(t):
Familia Raittola, sosionomiopiskelija