07.02.2018
Hyve-lehti jatkaa Talk-julkaisussa
07.11.2017
Kokemusasiantuntijat auttavat mielenterveyshoitotyön koulutuksessa
10.06.2017
Sairaanhoitajaopiskelijat karttavat mielenterveysalaa
16.05.2017
Työelämäyhteistyöllä erilaisia oppimiskokemuksia opiskelijoille
14.11.2017
Kehitysvammahuollon haasteena ovat rajoitustoimenpiteet
07.11.2017
Hyvä vuorovaikutus tärkeää psykiatrisen eristyspotilaan hoidossa
15.09.2017
Vuorovaikutus on tärkeä osa psykiatrista hoitotyötä
14.11.2017
Yli 50-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitetään Naantalissa
14.08.2017
Potilasturvallisuus ydinasia psykiatrisen potilaan eristämisessä
09.06.2017
Valmennuksella innostusta ja uusia työkaluja aikuissosiaalityöhön
14.11.2017
Viron korkeakoulujen Terveysala-ryhmän laadunarviointi
07.11.2017
Toipumisorientaatiolla kohti yksilöllisempää mielenterveyshoitoa
29.05.2017
Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia oireita kartoitetaan yhteistyössä
 
Muuta kiinnostavaa
 
02.12.2014
Kasvattaja - supernanny?
 
Mistä on nykypäivän työelämä tehty? Hektisyydestä, tehokkuudesta, suorituskeskeisyydestä ... niistä on tämän päivän työelämä tehty.
Työn vaatimukset ovat tuttuja myös varhaiskasvatuksen työntekijöille, jotka kokevat painetta monelta eri taholta. Jo yhteiskunta yleisesti toimii paineiden aiheuttajana, mutta myös työyhteisö vaatimuksineen, lasten huoltajat omine toiveineen ja mahdollisesti työntekijä itse korkeine suoritustavoitteineen lisäävät taakkaa työsuoriutumiseen.

Kasvattajan oletetaan usein olevan yli-ihminen, jonka tulee täydellisesti hallita päiväkodin arki kaikkine yksilöllisine tarpeineen. Virheille ei yksinkertaisesti ole sijaa, kun kyse on lapsista.
 
Mutta missä ovat lapset?
Kasvattaja löytää lapset jonon viimeisimpinä aikuisten jälkeen. Työtehtävien tärkeysjärjestys kääntyy helposti päälaelleen, aikuisten tarpeiden jyrätessä lasten oikeuksia.

Syitä aikuisten ylivaltaan ovat osittain lapsen tietämättömyys omista oikeuksistaan, hänen osaamattomuutensa tuoda niitä julki tai yksinkertaisesti aikuisen kykenemättömyys havaita lapsen viestejä.

Aikuiset puolestaan tietävät hyvinkin tarkkaan omat oikeutensa ja osaavat nostaa asiat esiin. Huomaamattaan he kiilaavat jonossa lasten edelle, kun itse asiassa heidän pitäisi pitää paikkaa lapsille.

Työtehtävien väärä priorisointi on riskitekijä työuupumukseen.
 
Perhetyötä vai kasvatuskumppanuutta?
Rajan vetäminen perhetyön ja kasvatuskumppanuuden välillä saattaa olla hyvin rankkaa monine ammattieettisine kysymyksineen. Ammattitaitoa on tietää omat vastuunsa ja osaamisalueensa perheen kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Kun perheen tarpeet ja tilanteet ylittävät varhaiskasvatuskentän, heidät tulee ohjata muiden palvelujen piiriin. Mutta katoaako mahdollinen huoli perheestä, erityisesti lapsesta, kun olemme siirtäneet asian eteenpäin? Voimmeko vain nostaa kätemme ilmaan ja todeta, että asia on hoidettu?

Kasvattaja joutuu usein myös tasapainoilemaan ryhmän ja yksilön tasa-arvoisuuden välillä. Päätöksiä tehtäessä kasvattajan on jatkuvasti perusteltava omaa toimintaansa itselleen ja muille. Tämä kuluttaa paljon energiaa, mikä puolestaan heijastuu työssä jaksamiseen.

Varhaiskasvatuslakiin kirjatut perustehtävät ovat omalta osaltaan ohjaamassa ja helpottamassa kasvattajien päätöksentekoa – niissä nivoutuu koko päivähoidon tarkoituksen sisältö. Osa ammatillisuutta on aika ajoin palata miettimään näiden perustehtävien toteutumista.
 
Mistä voimia työntekijälle?
Oma jaksaminen on myös päivähoidon työntekijän omalla vastuulla, mutta annetaanko tähän mahdollisuus?

Jo esimerkiksi henkilökunnan lakisääteiset kahvitauot ovat päiväkodeissa ennemmin suunnittelutuokioita kuin hengähdystaukoja. Osin tämä johtuu varmasti henkilökunnan omasta halusta käyttää työaikaa tehokkaasti, mutta omalta osaltaan työtehtävien suuri määrä henkilökunnan kokoon nähden johtaa oman vapaa-ajan ”uhraamiseen”.

Jokaisella työntekijällä on vastuu huolehtia oman työyhteisönsä hyvinvoinnista. Inhimillisyys oman ja muiden jaksamisen arvioinnissa on tärkeää. Jokaisella on oikeus olla välillä uupunut ilman, että siitä joutuu arvostelun kohteeksi.

Kasvattajan ei tarvitse, eikä kuulu olla supernanny. Tarvittaessa on mahdollista saada myös ulkopuolista apua esimerkiksi työohjauksen ja työterveyslääkärin kautta.

Työssä jaksamisesta puhuttaessa on hyvä korostaa hyvinvoivan aikuisen merkitystä lapsen hyvinvoinnissa. Onko uupuneella kasvattajalla voimavaroja tarjota lapselle esimerkiksi kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa tai turvallinen ja lämmin ihmissuhde, jos pelkkä ajatus töihin menemisestä vie jo suuren osan hänen energiastaan?
 
Kirjoittaja(t):
Leena Frilander-Poikonen & Senni-Sofia Laukkanen, sosionomiopiskelijat