07.02.2018
Hyve-lehti jatkaa Talk-julkaisussa
07.11.2017
Kokemusasiantuntijat auttavat mielenterveyshoitotyön koulutuksessa
10.06.2017
Sairaanhoitajaopiskelijat karttavat mielenterveysalaa
16.05.2017
Työelämäyhteistyöllä erilaisia oppimiskokemuksia opiskelijoille
14.11.2017
Kehitysvammahuollon haasteena ovat rajoitustoimenpiteet
07.11.2017
Hyvä vuorovaikutus tärkeää psykiatrisen eristyspotilaan hoidossa
15.09.2017
Vuorovaikutus on tärkeä osa psykiatrista hoitotyötä
14.11.2017
Yli 50-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitetään Naantalissa
14.08.2017
Potilasturvallisuus ydinasia psykiatrisen potilaan eristämisessä
09.06.2017
Valmennuksella innostusta ja uusia työkaluja aikuissosiaalityöhön
14.11.2017
Viron korkeakoulujen Terveysala-ryhmän laadunarviointi
07.11.2017
Toipumisorientaatiolla kohti yksilöllisempää mielenterveyshoitoa
29.05.2017
Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia oireita kartoitetaan yhteistyössä
 
Muuta kiinnostavaa
 
08.12.2009
Thank you for the music
 
Musiikilla on valtava voima – se pyyhkäisee ylitseni ja kykenee silmänräpäyksessä palauttamaan minut muistoihin ja hetkiin, kipeisiin ja rakkaisiin, paljon valokuvia voimakkaammin. Musiikki saa minut myös pois hetkestä. Kun istun pianon ääreen tai tartun mikrofoniin bändini keikalla, unohdan kaiken muun. Jokaisella meistä on omanlainen suhde musiikkiin.
Kuvaaja: Jyrki Pulli
Etnomusikologi John Blacking (1973) havaitsi tutkimuksissaan, että musiikin merkitys ja tulkinta lähtevät ihmisistä ja heidän tunteistaan. Musiikilla ei voi olla eri merkitystasoja, ennen kuin ymmärretään yhteys tunteisiin. Blackingin mukaan musiikin merkitys voi olla täysin sama vain, kun musiikin tekijä ja kuuntelija jakavat samanlaisen kokemustaustan ja sitä kautta tulkitsevat musiikkia yhtäläisesti.
 
Without a song or a dance what are we?
Millaista musiikin on sitten oltava, että koemme sen itsellemme merkitykselliseksi? Siinä missä isoisäni kuuntele hymy huulillaan vanhoja suomalaisia iskelmiä ja äitini Beatlesia, me nuoret popitamme, rokkaamme ja moshaamme 2000-luvun radiohittien tahtiin. Yksi musiikkifilosofian peruskysymyksistä onkin, miksi pidämme juuri tietynlaisesta musiikista. Yhden käsityksen mukaan pidämme musiikista, joka herättää meissä positiivisia tuntemuksia ja muistoja. Toiset taas uskovat, että kasvamme tietynlaiseen musiikkiin ja opimme tottumuksen kautta pitämään siitä. Kolmannen väitteen mukaan musiikkimakuun vaikuttavat ennen kaikkea ihmisen henkilökohtaiset mieltymykset, ei niinkään kasvuympäristö tai muistot.

Löysin taannoin omaksi tyrmistyksekseni äitini kuuntelemassa raskasta hevimetallia. ”Bändisi soittaa heviä ja se on sinulle tärkeää – silloin se on tärkeää myös minulle” perusteli äiti silloin minulle. 70-luvulla John Lennonin hittejä kuunnelleesta fanaattisesta teinitytöstä onkin näin keski-iän kynnyksellä muovautunut metallimusiikin ystävä, joka kiertää uskollisesti jokaisella bändini keikalla fanipaita päällä. Hevimerkinkin äiti oppi muutama kuukausi sitten. Kyse on siis myös mielen avoimuudesta ja kyvykkyydestä tarttua uusiin asioihin.

Minua mietityttää se, että jos väite siitä, että kasvamme tietynlaiseen musiikkiympäristöön pitää paikkansa, niin missä vaiheessa tämä kasvu loppuu? 75-vuotias isoisäni on elänyt Lady Gagan ja Abban aikaan siinä missä Olavi Virrankin. Mistä siis johtuu, että radioasema on jumittunut iskelmän kohdalle ja Voicen metelimusiikille tuhistaan paheksuen? Tämän saattaa selittää muun muassa ihmisten elämäntilanteiden muutokset. Kun siirrymme kiireiseen työelämään, perustamme perheen ja kuuntelemme melskettä, parkumista ja kiukuttelua, otamme kaiken irti niistä pienistä hetkistä, kun lapset ovat viimein nukkumassa ja kaikkialla on hiljaista.

”En ole musikaalinen”, saattaa joku todeta, ja keskustelu musiikista tyrehtyy siihen paikkaan. Monesti ihmiset mieltävätkin musiikin merkityksen kovin kapea-alaisesti. Musiikki ei suorita Idols-karsintoja eikä käske pitää päätä kiinni suihkussa kesken aarian. Se ei myöskään soita poliisille, kun naapurin kakarat paukuttavat autotallissa rumpuja vielä kahdelta yöllä. Musiikin merkitys näkyy siinäkin, kun antaudun tanssilattialla rytmin vietäväksi ja kun muistelen sitä huoletonta kesää ja niitä biisejä. Koko kehoni valtaa järjetön ikävä, kun autoradiosta kajahtaa se yksi tietty kappale. Minun ei tarvitse olla muusikko tai edes musikaalinen, sillä musiikki ei vaadi minulta mitään.

”Who found out that nothing can capture a heart
Like a melody can?
Well, whoever it was, I'm a fan”

-Abba-
 
Kirjoittaja(t):
Tuuli Peltomäki, opiskelija