07.02.2018
Hyve-lehti jatkaa Talk-julkaisussa
07.11.2017
Kokemusasiantuntijat auttavat mielenterveyshoitotyön koulutuksessa
10.06.2017
Sairaanhoitajaopiskelijat karttavat mielenterveysalaa
16.05.2017
Työelämäyhteistyöllä erilaisia oppimiskokemuksia opiskelijoille
14.11.2017
Kehitysvammahuollon haasteena ovat rajoitustoimenpiteet
07.11.2017
Hyvä vuorovaikutus tärkeää psykiatrisen eristyspotilaan hoidossa
15.09.2017
Vuorovaikutus on tärkeä osa psykiatrista hoitotyötä
14.11.2017
Yli 50-vuotiaiden työttömien digiosaamista kehitetään Naantalissa
14.08.2017
Potilasturvallisuus ydinasia psykiatrisen potilaan eristämisessä
09.06.2017
Valmennuksella innostusta ja uusia työkaluja aikuissosiaalityöhön
14.11.2017
Viron korkeakoulujen Terveysala-ryhmän laadunarviointi
07.11.2017
Toipumisorientaatiolla kohti yksilöllisempää mielenterveyshoitoa
29.05.2017
Kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamia oireita kartoitetaan yhteistyössä
 
Muuta kiinnostavaa
 
17.01.2007
Haalarit – osa opiskelijan arkea
 
Haalarikulttuuri sai alkunsa 1970-luvulla Ruotsissa teekkareiden keskuudessa. Haalareista tuli opiskelijoille asukokonaisuus, joka sopi niin juhlaan kuin muihinkin julkisiin tempauksiin. Läntisestä naapurista haalarit rantautuivat Suomeen 1980-luvun alussa Otaniemeen teekkareiden keskuuteen.
Nykyään haalarit kuuluvat muidenkin opiskelijoiden kuin teekkareiden arkeen. Suomessa lähes jokaisella koulutusalalla on oma värinsä, toisilla liilat, toisilla vihreät. Haalareiden värillä itsessään ei ole suurta merkitystä, ne vain kertovat mihin opiskelijaryhmään haalarin kantaja kuuluu.

Haalari on suurelle osalle korkeakouluopiskelijoista tärkeä osa opiskelijaelämää, tosin löytyy niitäkin opiskelijoita, jotka selviävät opiskeluajastaan ilman haalareita. Haalari ei ole opiskelijalle pelkästään kätevä vaihtoehto ”bilevaatteelle”, vaan se toimii ennen kaikkea yhteenkuuluvuuden luojana. Haalari kertoo kantajansa olevan aktiivinen, aina valmis opiskelija.
 
Haalarin ilme omaleimaistuu
Haalareihin kuuluvat olennaisesti haalarimerkit, jotka opiskelijan on omakätisesti asuunsa ommeltava. Eli mitä enemmän merkkejä, sitä vakavammin otettava opiskelija.

Merkkien keräily jatkuu koko opiskeluajan, ja niitä voi hankkia mistä tahansa. Niitä voi ostaa merkkejä myyvistä liikkeistä, niitä voi myös tuoda ulkomaanmatkoilta, tai ne voivat olla harrastukseen liittyviä. Persoonallisimmat tietysti huomataan paremmin. Merkkejä voidaan vaihtaa eri koulutusalojen opiskelijoiden kanssa, sillä eri koulutusaloilla on omat merkkinsä. Ja niinhän se on, koulutusalojen merkkimäärä on suoraan verrannollinen ystävien määrään.

Yleinen käytäntö haalarikulttuurissa on myös lahkeiden, hihojen, taskujen – eli siis kaikkien mahdollisten irrotettavien osien – vaihto toisen haalarillisen kanssa. Osia voidaan vaihtaa lukemattomista syistä, mm. ystävyyden osoituksena kavereiden kesken. Tosin opiskelijat usein mieltävät lahkeen vaihdon intiimiin suhteeseen kahden haalarillisen välillä.

Haalareihin voi liittää merkkien lisäksi mitä ihmeellisimpiä tarve-esineitä. Pullonavaajat ovat kenties yleisin lisävaruste ompelutarvikkeiden kera. Haalareissa saattaa roikkua avaimenperiä, koriste-esineitä, heijastimia ym. Käytännöllisimmät haalareiden käyttäjät kiinnittävät univormuunsa kompassin tietä näyttämään, lusikan nälän varalta sekä nokkamukin juomisen helpottamiseksi.
 
Haalareissa kaiken kansan katsottavana
Haalarit siis kertovat kantajansa olevan opiskelija, kenties aktiivinen ja tapahtumiin osallistuva ja ehkä jopa käytännöllinen. Ne tekevät samanlaisia haalareita käyttävistä opiskelijoista tiiviin joukon, jolla on sama päämäärä, eli tutkinnon suorittaminen ja opiskelijaelämästä nauttiminen. Haalarit saattavat olla pelastus ujoille opiskelijoille, sillä haalarit päällä opiskelija on ”yksi joukkoon kuuluvista”, anonyymi henkilö.

Sitten ovat tietysti ne ”muut”, haalarittomat ihmiset: keski-ikäiset työssäkäyvät, vanhukset, nuoret perheelliset ja tietysti ne, jotka ovat toisen asteen koulutuksen jälkeen liittyneet suoraan työnteon ihmeelliseen maailmaan. Mitä haalarit kertovat näille muille ryhmille? Toiset suhtautuvat haalarikansaan myönteisesti, joskus jopa lyöttäytyvät iloiseen joukkoon mukaan. Toisille haalarit ovat punainen vaate.

Haalareissa on helppo olla ”joku vaan” ja tehdä ihan mitä vaan. Valitettavasti näiden ”joidenkin” henkilöiden kuningas-ideoiden toteutuksen jäljiltä ovat ”muun” kansan mieliin painuneet mielikuvat riehuvasta bilekansasta, joka käy vain alkoholin avulla.

Saattaisi kuvitella ihmisten sopeutuneen kadulla vastaan käveleviin haalarillisiin, mutta hyvin usein ihmiset kääntävät päätään ja katsovat välillä vähän turhankin pitkään. Osa pällistelijöistä saattaa muistella kaihoisasti omaa opiskeluaikaansa, osa pelkää kummallisesti pukeutuvan henkilön käyvän kimppuun.

Sitten on vielä se osa "muista", jotka itse eivät ole halunneet valita korkeakouluopiskelua, ja tähän joukkoon kuuluu jonkin verran ihmisiä, jotka arvostelevat, naureskelevat ja halveksivat haalari-kansaa. Kaduilla ja baareissa he saavat kuulla olevansa idiootteja ja naurettavia tapauksia.

Onneksi on niitäkin, jotka eivät välttämättä hyväksy haalareita mutta pitävät asian omana tietonaan. Haalarillisen elämän valitseminen tai valitsematta jättäminen on kuitenkin jokaisen oma henkilökohtainen päätös, ja jokaista päätöstä tulisi kunnioittaa. Sen "muun" kansan tulisi muistaa, että eivät kaikki haalareita kantavat opiskelijat ole rettelöitsijöitä ja pahantekijöitä. Haalarit päällä opiskelijat saavat näkyvyyttä myös osallistuessaan tempauksiin hyvien asioiden puolesta.

Toivottavasti haalarikulttuuri elää vielä pitkään, sivistyneesti mutta myös iloiten riehakkaasta opiskelijaelämästä. Haalareita käyttävillä on sama päämäärä: tutkinnon suorittaminen ja opiskelijaelämästä nauttiminen.
 
Kirjoittaja(t):
Milla Lehtinen, Toimintaterapeuttiopiskelija